Visuaalinen ilme on keskeinen osa brändijalanjälkeä

Visuaalinen ilme – se, miltä yritys ja sen tuotteet näyttävät – on keskeinen tekijä kuluttajien mielikuvien muodostajana. Kuluttaja valitsee auton sen hyvän muotoilun mukaan ja aamiaismurot laajasta valikoimasta pakkauksen ulkonäön perusteella. Hotelli valitaan parin valokuvan perusteella. Toimimme tunteen ja mielikuvien ohjaamina, mutta perustelemme valinnat faktoilla ja järkisyillä.

Yritysilme on palveluyrityksen pakkaus ja liiketoimintastrategian tiivistelmä. Se visualisoi sen, millainen yritys haluaa olla ja mitä se tavoittelee. Tämä on yrityksen kivijalka, jonka päälle rakennetaan tuleva liiketoiminta. Omaleimainen, aito visuaalinen ilme osaltaan myös erilaistaa yrityksen kilpailijoiden usein tasapaksusta joukosta. Yritysilmeen on vastattava todellisuutta. Tämän päivän nettiavaruudessa kaikki toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Valheellinen tai toiveajatteluun perustuva yritysilme paljastuu nopeasti ja kääntyy itseään vastaan. Siksi mielikuvan on vastattava todellisuutta ja heijastettava suurimmaksi osaksi yrityksen nykyistä toimintaa. Mukana voi olla kohtuullisessa määrin tulevaisuuden visiointia. Haavekuva ei toimi.

Dynaaminen yritystoiminta muuntuu ja kehittyy. Yritysilmeen tulee pysyä mukana ja heijastaa yrityksen kehitystä ja pysyä kilpailijakentässä edelläkävijänä. Paikallaan pysyvä yritys taantuu ja päästää kilpailijat ohi.

Yrityksen visuaalisen ilmeen uudistaminen ja sen kehittäminen on usein kannattavampi investointi kuin jatkuvasti tehoaan menettävä mainonta. Onnistunut brändijalanjälki ei osoita voimaansa pelkästään tuotteiden markkinoinnissa, vaan hyödyttää myös yritystä muilla tavoin. Se houkuttelee parasta työvoimaa, saa nykyiset työntekijät olemaan ylpeitä työpaikastaan sekä vakuuttaa rahoittajia ja muita viiteryhmiä. Vähittäiskaupassa miltei kaikki tuotteet myydään pakkausten luoman mielikuvan perusteella ilman mainonnan tuomaa tukea. Kuluttaja valitsee tuotteen ulkonäön perusteella ja siksi onnistunut ulkoasun uudistus voi nostaa myyntiä kymmeniä prosentteja.

Kuluttajat muodostavat mielipiteensä yrityksestä ja sen tuotteista niiden luoman brändijalanjäljen mukaan. Harva analysoi tietoisesti väriyhdistelmiä ja niiden luomia tunnetiloja tai tekstiyypin antamaa viestiä. Mielikuva on kokonaisuus, joka sulautuu yhdeksi brändijalanjäljeksi alitajunnassa tunteen, tyylin, fiiliksen ja tosiasioiden kanssa.

Brändijalanjäljelle on annettava aikaa kasvaa ja vakiintua. Tämä vie yritykseltä vuosia, mutta tällainen asema on tavoittelemisen arvoinen. Kun palvelun tai tuotteen ominaisuudet eivät juuri eroa kilpailijoista, yrityksen taustat ja niiden synnyttämät mielikuvat ratkaisevat. Mielikuva on totta.

Muita artikkeleita